KATAJA – kauppatieteellisen jatkokoulutusyhteistyön menestystarina ja tulevaisuus

Emeritusprofessori Uolevi Lehtinen, KATAJAn perustaja

Associate Professor Johanna Frösén, KATAJAn johtaja

Professori Juha-Pekka Kallunki, KATAJAn yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja

 

Tässä artikkelissa tarkastelemme Kauppatieteiden valtakunnallisen jatkokoulutusohjelman eli tuttavallisemmin KATAJAn historiaa, haasteita ja tulevaisuutta. Kauppatieteiden valtakunnallinen jatkokoulutusohjelma KATAJA on kaikkien suomalaisten kauppatieteellistä tohtorikoulutusta tarjoavien koulutusyksiköiden yhteistyössä toteuttama kansainvälisen tason tohtorikoulutusohjelma. Se kattaa liiketaloustieteet laajasti. Yhteistyössä on mukana yhteensä 12 yliopistoa, joista varsinaisia jäseniä ovat Aalto yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Hanken Svenska handelshögskolan, Jyväskylän yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Liitännäisjäseniä ovat Helsingin yliopisto ja Lapin yliopisto, joiden opiskelijat eivät voi omassa yksikössään suorittaa kauppatieteellisen koulutusalan jatkotutkintoja, mutta voivat väitöskirjatyössään hyötyä KATAJAn tarjoamasta opetuksesta ja ohjauksesta.

KATAJAn toiminta koostuu vuosittain järjestettävistä kansainvälisen tason tohtoriopintokursseista ja tieteenalakohtaisista tutoriaaleista sekä muista jatkokoulutusta edistävistä toimista. Ne tukevat ja täydentävät jäsenyliopistojen omaa tohtorikoulutusta. KATAJAn kurssit ja tutoriaalit ovat avoimia kaikille jäsenyliopistojen kauppatieteiden tohtoriopiskelijoille. KATAJAn tohtorikoulutusohjelma muodostaa tärkeän lisän yliopistojen tarjoamiin omiin tohtorikoulutusohjelmiin. Se onkin saanut laajaa tukea ja tunnustusta sekä opiskelijoilta että yliopistoilta. Uskomme, että KATAJAn historiallinen taival sekä valtakunnallinen malli kauppatieteellisen tohtorikoulutuksen kehittämiseen — matkan varrella kohdattuja haasteita unohtamatta — tarjoavat arvokkaan näkökulman suomalaisen jatkokoulutuksen kehittämiseen ja organisointiin myös muilla tieteenaloilla.

 

KATAJAn historiaa

Kauppatieteiden tohtorin tutkinnon on voinut suorittaa Suomessa vuodesta 1931 lähtien. Tohtorikoulutuksen kehittämis- ja toteuttamistoimet olivat kuitenkin suhteellisen vähäisiä ja tulokset laihanlaisia aina 1970-luvulle saakka. Kansallinen kauppatieteellisen alan jatkokoulutusyhteistyötoimikunta perustettiin vuonna 1980. Sen tehtävänä oli organisoida tohtoritasoista kauppatieteellistä koulutusta ja ohjausta Suomessa. Toimikunnassa oli edustaja jokaisesta kauppatieteellisestä yksiköstä.

Vuonna 1988 yhteistyötoimikunnan jäsen ja myöhemmin puheenjohtaja Uolevi Lehtinen laati oma-aloitteisesti suunnitelman kokonaisvaltaisesta kansallisesta jatkokoulutusohjelmasta. Suunnitelma ja KATAJAksi suunnitelmassa symbolisesti nimetyn ohjelman perustaminen hyväksyttiin lopulta toimeenpantavaksi vuonna 1992. Suunnitelman mukaan KATAJAn toiminta rakentui pääasiallisesti alakohtaisten tutkijakoulujen ympärille, joihin tohtoriopiskelijoita hyväksyttiin suoraan hakemusten perusteella.

Ohjelman tutkijakoulujen perustaminen tapahtui vähitellen ja yhteistyötoimikunnan patistellessa. Se alkoi professori Christian Grönroosin ja Lehtisen perustamasta palvelu- ja suhdemarkkinoinnin tutkijakoulusta. Tämä KATAJAn ensimmäinen tutkijakoulu oli koko Suomen ensimmäinen moderni graduate school -tyyppinen tutkijakoulu, jonka toiminta oli alun pitäenkin erittäin kansainvälistä. Ajan myötä tutkijakoulutoiminta laajeni uusille aloille. Uusia tutkijakouluja perustettiin niin markkinointiin, johtamiseen, kansainväliseen liiketoimintaan, logistiikkaan, laskentatoimeen ja rahoitukseen.

Lehtisen suunnitelmassa kauppatieteiden jatkokoulutusohjelman tavoitteena oli, että ohjelma ”tukee ja kannustaa jatko-opiskelijoiden tutkimustyötä suunnittelemalla ja organisoimalla alan valtakunnallista jatkokoulutusta. Tavoitteena on mahdollistaa kansainvälisen tason mukainen tohtorikoulutus jäsenkorkeakoulujen lähinnä täyspäiväisille jatko-opiskelijoille kustannustehokkuuteen pyrkien. Jatkokoulutuksen yleisen tehostamisen ohella toimikunta ja KATAJA pyrkivät rohkaisemaan eri koulutusyksiköiden välistä tutkimusyhteistyötä sekä kansainvälistä aktiivisuutta.Näitä tavoitteita ei minkään koulutusyksikön olisi ollut helppoa saavuttaa, jos koulutusyksiköt olisivat toimineet yksin eikä yhdessä. Suunnitelmassa todettiin edelleen, että ”KATAJAn valtakunnalliset ohjaus- ja opetustilaisuudet täydentävät ja tukevat kauppatieteellisten koulutusyksiköiden omaa jatkokoulutusta. Jatko-opiskelijoiden rekrytoinnista ja seurannasta, jatko-opiskeluoikeuden myöntämisestä sekä ohjaajien määräämisestä vastaa ensisijaisesti koulutusyksikkö, jossa jatko-opiskelija on kirjoilla. Korkeakoulujen ja yliopistojen laitokset vastaavat jatkotutkintojen myöntämisestä yksittäisten korkeakoulujen ja yliopistojen vaatimusten mukaisesti.” Nämä toiminnan suuntalinjat ovat kestäneet koko KATAJAn toiminta-ajan, vaikka toiminnan yksityiskohtia on monin tavoin hiottu.

KATAJAn toimintaperiaatteista todettiin jo alkuperäisessä suunnitelmassa, että ”KATAJA on opetuksen ja ohjauksen puiteohjelma, joka muodostuu yleis-, metodi- ja erityiskursseista sekä alakohtaisista tutoriaaleista ja muista opetusjärjestelyistä.” Viimeksi mainituista on vuosien varrella toteutettu muun muassa erilaisia tutoriaaleja, workshopeja, teemaryhmiä, tutkimusryhmiä sekä vertaisohjausta ja kansainvälistä ohjausta. Myös nämä opetus- ja ohjausjärjestelyt ovat kestäneet hyvin aikaa, vaikka niidenkin yksityiskohtaiset toteuttamisperiaatteet ovat myös eläneet ajassa.

Kuten KATAJAa myöhemmin luotsanneet Maj-Britt Hedvall ja Kristian Möller (2006) aikanaan kirjoittivat, ”KATAJA on kriittisestikin arvioiden menestynyt erinomaisesti. KATAJA on onnistunut kohottamaan alan tohtoritutkintojen määrää huimasti, nostamaan tutkijakoulutuksen tasoa, suunnitelmallistamaan ja tehostamaan opiskeluprosessia ja siten alentamaan opiskelijoiden väittelyikää, lisäämään opiskelijoiden työelämävalmiuksia sekä kehittämään järjestelmällisesti alan kansainvälistä jatkokoulutusyhteistyötä.” Konkreettista tunnustusta saavutuksistaan KATAJA sai muun muassa jo vuonna 1994 tullessaan nimetyksi yhdeksi Suomen Akatemian rahoittamista opetuksen huippuyksiköistä.

Aiemmin tohtorikoulut pystyivät tarjoamaan tohtoriopiskelijoille kokopäivätoimisen tutkimustyön mahdollistamia tohtorikoulutuspaikkoja. Opetusministeriö kuitenkin siirsi tämän rahoitusmuodon jäsenyliopistojen perusrahoitukseen, josta varat ovat pääosin kadonneet muuhun käyttöön. KATAJAn rooli suomalaisen kauppatieteellisen jatkokoulutuksen tarjoajana on kuitenkin säilynyt kiistattomana. Kansainvälisestikin ainutlaatuisen yhteistyömallin alaisuudessa järjestetyt kurssit tarjoavat kaikille suomalaisissa yliopistoissa kauppatieteellistä jatkotutkintoa suorittaville tohtoriopiskelijoille pääsyn kansainvälisen tason jatkokoulutuskursseille, joiden järjestäminen yksittäisen kauppatieteellisen yksikön toimesta olisi mahdotonta.

Lisäksi KATAJAn kurssiportfolio laajentaa oleellisella tavalla sekä alakohtaisten yleis- ja erityiskurssien että metodikurssien kotimaista tarjontaa. KATAJAn puitteissa järjestetyt tutoriaalit ja kurssitarjonta tukevat suomalaisten tohtoriopiskelijoiden verkottumista niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Erityisesti viime vuosina vahvistunut kurssiyhteistyö kansainvälisen European Institute for Advanced Studies in Management (EIASM) -yhteisön kanssa avaa lisäksi uusia verkottumismahdollisuuksia opiskelijoille myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Yhteenvetona voidaan todeta, että KATAJAn koulutuksen, ohjauksen ja muun toiminnan vaikutus on ajan saatossa parantanut kauppatieteellisen alan jatkokoulutuksen tuloksia Suomessa erittäin merkittävästi, vaikka täsmällistä vaikutusta määrään tai laatuun onkin luonnollisesti mahdoton osoittaa.

 

Nykypäivän haasteita

Akateemiset työmarkkinat ovat viimevuosina kehittyneet jatkuvasti kansainvälisempään suuntaan, ja myös kotimaan markkinoille suuntaavat tohtorit joutuvat enenevässä määrin kilpailemaan kansainvälisten hakijoiden kanssa. Kansainvälisten urapolkujärjestelmien (tenure track) tunteminen ja työmarkkinoiden logiikkaan tutustuminen jo jatkokoulutusaikana tarjoavat pohjan menestymiselle tässä kilpailussa. Akateemisen työnhaun ja työskentelyn jatkuvaan kansainvälistymiseen sekä tähän liittyviin toimintamalleihin voitaisiin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota myös koko KATAJAn tasolla. KATAJAn alaisuudessa toimivien, alakohtaisten tutkijakoulujen rooli tässä on kiistaton. Sekä kansalliseen että kansainväliseen akateemiseen työmarkkinaan tutustuminen ja tohtoriopiskelijoiden tähän valmentaminen tulisi nostaa varsinaisten opetussisältöjen suunnittelun rinnalle kaikkien tutkijakoulujen agendalle. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi joko tutoriaalien yhteydessä tai niiden ulkopuolella toteutettavissa akateemiseen työelämään keskittyvissä seminaareissa. Lisäksi kansallisen kauppatieteellisen työmarkkinan rakentamista KATAJAn ympärille tulisi vähintäänkin harkita.

Tieteenalakohtaisten yleis- ja erityiskurssien järjestäminen on nykyisellään eriytetty tutkijakoulujen toimeksi. Tutkijakoulut järjestävät myös vuosittain kansallisia tutoriaaleja, joissa tohtoriopiskelijat saavat palautetta työstään oman alansa asiantuntijoilta yli yliopistorajojen. Alakohtaisten tutkijakoulujen ja tutoriaalien tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia paitsi alakohtaisten toimintamallien oppimiselle myös verkostoitumiselle oman tutkimusalueen sisällä. Tutkijakoulujen roolia KATAJAssa onkin vuodesta 2020 lähtien pyritty taas vahvistamaan, jotta kunkin tieteenalan kansallinen asiantuntemus ja verkostot saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Jatkokoulutuksen organisoinnissa jatkokoulutusyhteistyötoimikunnaksi, KATAJA-ohjelmaksi ja sen tutkijakouluiksi ei mielestämme ole sinänsä moittimista. Sen sijaan tieteenalarajat ylittävien metodikurssien sekä tutkimus- ja työelämätaitoihin painottuvien yleiskurssien osuutta pitäisi jatkossa kasvattaa. Akateemisen työmarkkinan kansainvälistyessä korostuu myös menetelmällisen osaamisen merkitys yksittäisen tutkijan kilpailukeinona enenevässä määrin.

Luovan jatkokoulutusyhteisön olisi periaatteessa suotavaa yhdistää kansallisen osaamisen huippualueet kansainvälisen tiedeyhteisön näiden alueiden huippututkimukseen ja -ohjaukseen. Tutkijakoulujen luovuutta lisäisi koulujen verkottuminen niiden omaa luovuutta rikastuttavien kansainvälisten tahojen kanssa. Vaikka KATAJA ja sen tutkijakoulut ovat olleet melko ahkeria näissä asioissa, kaikilla tutkijakouluilla ja koko ohjelmalla lienee parantamisen varaa esimerkiksi kurssitoiminnassa. Yksittäisten kurssien järjestämisessä painopisteen tulisi enenevässä määrin siirtyä kohti kansainvälisen tason huippututkijoiden vetämiä, kunkin tieteenalan terävintä kärkeä edustavia kursseja, jotka tarjoaisivat aineksia myös kyseisen tieteenalan johtavissa lehdissä julkaistaviin tutkimushankkeisiin, -projekteihin ja -artikkeleihin. Olisi saatava aikaan tutkimuksen luovuutta rikastuttavia tutkimus- ja teemaryhmiä, jotka voivat olla monikansallisia ja monitieteisiä ryhmiä, laajempia verkostoja ja kokonaisia tutkimusyhteisöjä. Päällekkäin verkostoituminen ei useimmiten ole haitaksi. Sen sijaan on syytä välttää sellaista yliorganisointia, joka rikkoo luovuutta rikastuttavia rakenteita ja tappaa luovan intohimon.

Jo alkuvaiheista lähtien KATAJAssa omaksuttiin keskeisiksi ohjausta koskeviksi iskusanoiksi ohjauksen kansainvälistäminen ja vertaisohjaus. Säännöllisesti järjestettävät alakohtaiset tutoriaalit tarjoavat tärkeän alustan vertaisohjaukselle sekä koko kansallisten resurssien yhteen saattamiselle jatko-opiskelijoiden ohjauksessa. Kansainvälisten resurssien hyödyntämisessä sekä tutoriaalien että kurssien järjestämisessä on monella alalla edelleen reilusti parantamisen varaa. Alakohtaisten tutkijakoulujen roolin viimeaikainen vahvistaminen KATAJAssa tähtääkin juuri tähän tavoitteeseen. Säännölliset tutoriaalit ja keskusteluyhteys eri yliopistojen välillä tarjoavat pohjan alakohtaisten kurssitarjoomien pitkäjänteiselle kehittämiselle. Lisäksi tutkijakoulujen ympärille syntyvä epämuodollisempi yhteistyöverkosto tarjoaa pohjan erilaisten yhteistyöhankkeiden ideoinnille ja käynnistämiselle.

Tutkimuksen tieteellisen korkeatasoisuuden ja käytännön relevanssin yhteinen tärkeys on alettu yhä paremmin ymmärtää yliopistoissamme. Artikkelien julkaiseminen tieteenalojen johtavissa aikakauslehdissä edellyttää usein paitsi oman tutkimusalueen syvällistä (jopa kapea-alaista) tuntemusta, myös innovatiivisia näkökulmia oman tutkimusalueen tulevaisuudennäkymiin. Tiivis yhteistyö yritysmaailman kanssa auttaa parhaimmillaan tunnistamaan näitä tulevaisuudennäkymiä. Toisaalta huippujulkaisuihin tähtäävän tutkimuksen vaarana on irrottautuminen yritysmaailman tarpeista tarkastelukohteen kapenemisen myötä. Kauppatieteellisen tutkimuksen tulisi kuitenkin tuottaa tuloksia, jotka edistävät liike-elämän tavoitteita. Yritysyhteistyö jo jatko-opintoaikana on ensiarvoisen tärkeää oman tutkimusalueen käytännön haasteisiin ja lähtökohtiin perehtymisen kannalta. Laaja-alainen yritysyhteistyö edellyttää käytännössä usein muodollisia tutkimusohjelmia, jotka on jaoteltu monien tohtoreiden ja tohtoriopiskelijoiden suoritettaviksi. Tämä merkitsee verkottumista tutkimusryhmätasolta alkaen sekä muiden tutkijoiden ja yliopistojen että yritysten suuntaan. Samalla yrityksiltä on syytä edellyttää entistä osallistuvampaa vastaantuloa erityisesti sitoutumisen ja rahoituksen osalta. Myös KATAJAn roolia tohtoritason yritysyhteistyön kehittämisessä olisi syytä vahvistaa.

 

Katsaus tulevaisuuteen

Kuten jo Hedvall ja Möller (2006) totesivat, KATAJAn ”selkein ja tavallaan helpoin haaste on vastata noin 120 vuotuisen kauppatieteiden tohtorin tarpeeseen”. Tämän saavuttaminen kansainvälisiä laatustandardeja noudattaen ja laatua jatkuvasti nostaen onkin jo vaikeampaa. Tutkijakoulutuspaikkoja ja kansainvälisen tason saavuttaneita ja sen tuntevia ohjaajia pitäisi saada lisää, mikä edellyttää taloudellisten resurssien lisäämistä ja olemassa olevien resurssien rohkeita käyttöpäätöksiä. Tohtorikoulutettavien rekrytointi ulkomailta tulee myös olemaan tärkeää voimakkaasti pienentyvien ikäluokkien Suomessa. Kansainvälisen kilpailun yliopistojen välillä kiristyessä suomalaisen kauppatieteellisen jatkokoulutuksen olisi kyettävä luomaan ja ylläpitämään laadullisesti sen tasoista ohjelmaa, että se pystyisi kilpailemaan ulkomaisten laadukkaiden kauppatieteellisten yliopistojen ja yliopistoyksiköiden kanssa niin jatko-opiskelijoista, ohjaajista kuin kilpaillusta rahoituksestakin. Nykyisen perusrahoituksen pohjalta tähän on heikot mahdollisuudet, ellei huippututkimusta keskitetä voimakkaasti vahvimpiin yksiköihin ja niidenkin osalta vain keskeisimpiin vahvuusalueisiin. Tämän suuntaiselle keskittämiselle ei liene kovin vankkaa tilausta.

Sen sijaan yksikään kauppatieteellinen yksikkö ei voi välttää selkeää ja tiukkaakin tutkimusprofiloitumista vahvuuksiensa suuntaan, mikäli se aikoo välttää tutkimuksellisen ja opetuksellisenkin laadun kuihtumisen. Vain profiloituminen antaa mahdollisuuden menestyä kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa, joskaan ei takaa sitä. Yksiköiden profiloituminen toimii toisaalta edellytyksenä, toisaalta oikeutuksena KATAJA-muotoiselle yhteistyölle. Yksittäisten yksiköiden keskittäessä toimintaansa yhä tiukemmin omien tutkimusvahvuusalueidensa ympärille syvenee ja kokonaisuuden kannalta myös laajenee pitkälle erikoistuneen kauppatieteellisen osaamisen kansallinen tarjonta. Tämä mahdollistaa myös entistä laadukkaampien jatkokoulutuskurssien ja opintokokonaisuuksien luomisen vahvuusalueiden ympärille. Toisaalta tulevaisuuden kauppatieteiden tohtorien osaamisen laaja-alaisuuden ja kattavuuden näkökulmasta yksiköiden kasvava profiloituminen korostaa myös tarvetta kansalliselle yhteistyölle tohtorikoulutuksen järjestämisessä.

Jäsenyliopistojen jatko-opiskelijoiden ohjausjärjestelmiä tulisi jatkuvasti kehittää ottaen erityisesti huomioon kunkin ohjausjärjestelmän yleiset kriittiset kohdat. Yleisesti ohjausjärjestelmän kriittisiä kohtia ovat ainakin seuraavat: aiheen valinta ja tavoitteen asettelu, kontribuutiomahdollisuuksien ennakointi, menetelmävalinnat, ohjaajien ja vertaisohjaajien etsiminen, valinta ja kannustaminen, lisäasiantuntijoiden ja tohtoritutkijoiden käyttö sekä esitarkastajien ja vastaväittäjien löytäminen. Myös koko väitöskirjaprojektin etenemiseen ja aikataulutukseen tulisi kiinnittää huomiota. Koko ohjausprosessin ajan on otettava huomioon jatko-opiskelijoiden vahvuudet ja heikkoudet sekä kansainvälinen verkottuminen (kansainvälisten ohjaajien hyödyntäminen, konferenssiosallistumiseen kannustaminen, tieteellisiin aikakausjulkaisuihin tähtääminen).

Lisäksi väitöskirjatyön jälkeisestä tutkijaurasta informoimiseen ja jopa uran henkilökohtaiseen suunnitteluun voitaneen KATAJAn puitteissa kiinnittää entistä enemmän ja systemaattisemmin huomiota tulevaisuudessa. Kotimaan akateeminen työmarkkina on tohtorikoulutettavien nykymäärään nähden varsin pieni, mikä osaltaan heikentää tohtorikoulutuksen houkuttelevuutta. Parhaiden jatko-opiskelijoiden houkuttelemiseksi tulisikin tiedottamista tohtorien uramahdollisuuksista väittelyn jälkeen lisätä ja laajentaa. Tämä koskee erityisesti kansainvälisistä uramahdollisuuksista tiedottamista ja kansainväliseen työmarkkinaan valmentamista, joihin muualla jo kiinnitetäänkin erityistä huomiota sekä kansallisten (esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset ainekohtaiset järjestöt) että kansainvälisten (esimerkiksi EIASM) organisaatioiden toimesta. Samoin uramahdollisuuksista esimerkiksi ammattikorkeakouluissa (yliopettajat) ja tutkimuslaitoksissa tulisi tiedottaa laajemmin, jotta tutkimusperustainen kauppatieteellinen osaaminen saataisiin entistä laajemmin suomalaista liike-elämää hyödyttävään käyttöön. Lopuksi suoraan kaupallisten toimijoiden tarpeita tohtoritason osaamiselle voitaisiin tuoda esiin aiempaa kokonaisvaltaisemmin.

Perussyy sille, miksi kauppatieteellisen jatkokoulutuksen ja nimenomaan KATAJAn kehityksestä Suomessa kehkeytyi menestystarina, on edellä jo todettu. Se on kiistatta kauppatieteellisten yksiköiden yhteistyö. Jopa suurimpien ja itsenäisimpien kauppatieteellisten koulutusyksiköiden taustalla on lopulta vain viiden ja puolen miljoonan ihmisen talous. Minkään kauppatieteellisen yksikön talous- ja osaamispääoma ei yksinään riitä kattavan kansainvälisen tason jatkokoulutuksen järjestämiseen. Sen sijaan hyvin suunnitellun ja toteutetun yhteistyön avulla on pienestä kotimarkkinasta huolimatta päästy ja päästään menestyksellisiin tuloksiin. Kansainvälistymisen ja sen mukanaan tulevan kovenevan kilpailun haasteisiin vastaaminen vaatii tältä yhteistyöltä jatkuvaa kehitystä. Toivommekin edellä esitettyjen ajatusten ja näkökulmien luovan suuntaa suomalaisen jatkokoulutusyhteistyön nostamiselle uuteen nousuun myös kansainvälisillä tutkijakoulutusmarkkinoilla. Avainsanoina kehityksessä toimivat tutkimuksen ja jatkokoulutuksen laatu sekä kansainvälisyys niin opetuksen ja verkostoitumisen kuin työmarkkinoidenkin näkökulmista.

Lienee syytä vielä lopuksi tarkastella jatkokoulutuksen ja jatkokoulutusyhteistyön merkitystä suomalaisen koulutusjärjestelmän koko tehtäväkentässä. Jatkokoulutus luo pohjaa sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen laadulliselle ja määrälliselle uudistumiselle. Se nostaa kilpailun kautta esiin uuden sukupolven suomalaisen korkea-asteen koulutuksen ylimmässä johdossa ja osaamisessa niin tutkimuksen, opetuksen, vaikuttamisen kuin myös hallinnon osalta. Jatkokoulutus ensinnäkin pohjustaa ja ratkaisee paljolti yliopistojen tutkijoiden ja tutkimuksen laadun. Koska yliopistolliselta opetukselta luonnollisesti edellytetään, että se on tutkimukseen perustuvaa opetusta, on jatkokoulutuksessa onnistuminen olennaista myös yliopistojen opetuksen kannalta. Samoin yliopettajien vakanssit ja niihin koulutettavat uudet sukupolvet tarjoavat pohjan ammattikorkeaopetuksen jatkuvaan, tutkimusperustaiseen uudistumiseen. Tutkimus ja opetus erillisinä ja yhdessä puolestaan mahdollistavat yliopistojen kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vaikuttamisen toteuttamisen ja menestyksellisyyden. Jatkokoulutuksessa onnistuminen siis ratkaisee suurelta osin suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kaikkien perustehtävien onnistumisen. Jatkokulutus on yliopistojen perustavanlaatuinen tehtävä, jota ei ole mitään syytä vähätellä tai tunkea johonkin ahtaaseen lokeroon.

Kansainvälinen yhteistyö ja tarjonta jatkokoulutustapahtumien toteuttamisessa tarjoavat tohtoriopiskelijoille arvokkaita mahdollisuuksia avartaa akateemista maailmankuvaansa sekä hyödyntää myös Suomen ulkopuolista osaamista oman asiantuntijuudensa kehittämisessä. Koko jatkokoulutus sinällään on kuitenkin liian arvokas ulkoistettavaksi. Suomalaisen tutkimuksen ja opetuksen laadun varmistamiseksi myös tulevaisuudessa on jatkokoulutuksen riittävä perusta pystyttävä toteuttamaan laadukkaasti kotimaisin voimin. Jatkokoulutus on kiistatta yliopistojen tehtäväkentän keskiössä, joten kaikkien yliopistojen johdon ja kaikkien yliopistoyhteisöjen toivoisi ja uskoisikin antavan tulevaisuudessa jatkokoulutukselle ja jatkokoulutusyhteistyölle täyden tukensa niin strategisessa kuin taloudellisessakin mielessä. 

 

Lähteet

Hedvall, Maj-Britt ja Möller, Kristian, Liiketoimintaosaaminen ja tohtorikoulutus. Kirjassa Uolevi Lehtinen ja Tuula Mittilä (toim.) Liiketoimintaosaaminen kilpailukykymme keskiössä. Jyväskylä 2006.

Lehtinen, Uolevi, Kauppatieteellinen jatkokoulutusyhteistyö ja sen kehittäminen. Liiketaloudellinen Aikakauskirja 1/2007.