Kansainvälistyminen on yksi haastavimmista strategisista prosesseista organisaatioissa. Sen johtaminen ja tarkoituksenmukainen edistäminen vaatii organisaatiolta paljon niin strategisesti kuin rakenteellisesti. Korkeakoulut ja kansainvälisyys eivät ole toisilleen vieraita. Tutkimukseen ja koulutukseen liittyvissä keskusteluissa korkeakoulut ja kansainvälisyys mainitaan useasti yhdessä. Korkeakoulut ovat tiedon luojia ja levittäjiä joilla on merkittävä vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan ja vallitsevaan keskusteluun. Tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet korkeakouluja, erityisesti yliopistoja, siitä että ne eivät kykene sisäiseen kehittämiseen ja uusiutumiseen. Perusongelma on tämä: yliopistot tasapainoilevat tutkimustyön vaatiman vapauden ja rakenteiden joustavuuden sekä ison organisaation operatiivisen hallinnon vaatiman jäykkyyden ja byrokratian kanssa.

Palveleeko korkeakoulujen organisaatioarkkitehtuuri kansainvälistymistä?

Jos korkeakoulu esittää olevansa kansainvälinen niin looginen oletus olisi, että tämän pyrkimyksen tulisi realisoitua tekoina. Korkeakoulun kansainvälistyminen vaatii korkeakoululta resursseja, tukea, ja koordinointia (Dewey ja Duff 2009). Kansainvälistyminen strategisesti merkittävänä prosessina on riippuvainen organisaation sisäisistä järjestäytymisestä, ts. organisaation arkkitehtuurista. Nadler ja Tushman (1997) määrittelevät organisaation arkkitehtuurin koostuvan niistä sisäisistä rakenteista ja koordinaatiosta jotka mahdollistavat organisaation kykyjen maksimoimisen. Arkkitehtuuri muodostuu formaaleista ja informaaleista rakenteista, työn luonteesta, ihmisistä, ja näiden edeltävien keskinäisestä koordinaatiosta. Organisaation arkkitehtuuri ulottuu yli pelkkien rakenteiden ja se voidaan ymmärtää alustana, jolla tietoa tuotetaan, jaetaan, ja viedään eteenpäin toiminnan parantamiseksi.

Organisaation formaalit rakenteet luovat pohjan työnteolle ja työnjaolle. Ne määrittelevät tehtäväkuvaukset, vastuunjaot, palkitsemiset, raportoinnin ja dokumentaation. Nämä muunneltavissa olevat rakenteet määrittelevät työnjaon yksiköiden ja yksilöiden välillä. Formaalien rakenteiden lisäksi organisaation päivittäisessä toiminnassa ovat vahvasti vaikuttamassa ns. informaalit eli epämuodolliset rakenteet. Nämä voidaan ymmärtää rakenteina jotka tulevat esiin toiminnassa ja perustuvat organisaation ihmisten toimintatapoihin. Esimerkkeinä ovat organisaation kulttuuri sekä verkostot. Esiin nousevat rakenteet voivat poiketa formaaleista rakenteista ja joissain tapauksissa myös ylittää ne. Tämä voi tapahtua tilanteissa joissa formaaleja rakenteita ei ole määritelty ollenkaan tai ne eivät mahdollista tehokkainta toimintatapaa. Tällöin organisaation jäsenet alkavat toimia parhaaksi näkemällään tavalla jolla tarvittavat tehtävät tulevat tehdyksi. Näin rakenteet tulevat esiin päivittäisen toiminnan kautta. Epämuodollisilla rakenteilla on potentiaalia suoriutua paremmin kuin formaalit rakenteet ja jos epämuodolliset rakenteet ovat johdonmukaisia niin niistä voi kehittyä uudet formaalit rakenteet. Organisaatioissa voi myös olla yksilöitä jotka ajavat tiettyä asiaa eteenpäin, vaikka se ei kuuluisi heidän formaaliin tehtävänkuvaukseen. Näistä henkilöistä käytetään nimitystä champion (suom. esitaistelija tai puolustaja) (Mantere 2005). Nämä yksilöt ottavat jonkin tärkeäksi kokemansa asian organisaatiossa ja edistävät sitä ja pyrkivät saamaan asian edistämiselle tarvittavan tuen.

Korkeakoulut kansainvälistyvät – mutta ymmärrämmekö miten?

Kansainvälistä korkeakoulutusta on tutkittu laajalti ja aikaisempi tutkimus voidaan jakaa neljään teemaan: perustelut kansainvälistymiselle, kansainvälistymisen linjaukset ja strategiat, opetusohjelman kansainvälistäminen sekä henkilökunta- ja opiskelijaliikkuvuus. Karkeasti jaoteltuna tutkimus on keskittynyt kansainvälistymisen syihin sekä seurauksiin. Kansainvälistyminen organisaation sisäisenä prosessina on jäänyt vähäiselle huomiolle. Aikaisempi tutkimus on erityisesti jättänyt huomioimatta kansainvälistymisen korkeakoulun sisäisenä prosessina ja miten se vaikuttaa korkeakoulun arkkitehtuuriin sekä miten arkkitehtuuri vaikuttaa tähän prosessiin. Tähän puutteeseen tässä esiteltävä tutkimus pyrkii puuttumaan.

Organisaation arkkitehtuurin vaikutusta korkeakoulun kansainvälistymisprosessiin tutkittiin yhdessä suomalaisessa yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa. Yliopiston kansainväliset maisteriohjelmat valikoituvat tutkimuksen kohteiksi sillä ne ovat periaatteessa oivallisia instrumentteja koulutuksen kansainvälistymiselle. Ohjelmat ovat kaksivuotisia maisterin tutkintoon johtavia ohjelmia joiden opetuskieli on englanti ja joihin rekrytoidaan opiskelijoita myös Suomen ulkopuolelta. Tutkimuksen aikaan, kesäkuu 2014 – helmikuu 2015, Jyväskylän yliopistossa oli 18 tällaista maisteriohjelmaa seitsemässä eri tiedekunnassa. Pääasiallinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Haastateltavina olivat kansainvälisten maisteriohjelmien johtajat sekä koordinaattorit. Näiden lisäksi haastattelin myös yliopiston keskushallinnossa toimivia henkilöitä joiden työnkuvaan kuuluvat kansainväliseen tutkintokoulutukseen liittyvät asiat. Haastattelujen kokonaismäärä oli 37. Teemahaastattelujen tueksi käytettiin sekundäärisenä aineistona yliopiston strategioita, sisäisiä raportteja, sekä tilastoja.

Kansainvälistyminen osoittautui huonosti organisoiduksi

Kansainvälistymisen löyhä kytkös yliopiston strategiaan johti siihen, että strategian toimenpideohjelma ei luonut puitteita kansainvälisten maisteriohjelmien kehittämiselle. Tutkimukseni osoittaa, että formaalit rakenteet, kuten kannustimet, työnjako, ja vastuut, eivät tukeneet ohjelmien kehittämistä. Myös päivittäinen toiminta oli heikosti organisoitua. Kansainvälisten tutkinto-ohjelmien operationaalinen vastuu ja koordinaatio olivat opetus- ja tutkimushenkilöstön vastuulla. Näillä henkilöillä ei ollut kannustimia kehittää ohjelmia sillä heidän työn pääasiallinen arviointi tapahtuu tutkimustoiminnan perusteella. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää että yksilöt keskittyvät pääasialliseen tehtäväänsä. Eräs haastateltavista oli suorapuheinen koskien panostusta koulutusohjelmaan panostamiseen, viitaten sen olevan erittäin haitallista urakehitykselle. Tutkimus- ja opetushenkilöstön näkökulmasta heidän panostuksensa ohjelmiin tulisi olla opetuksessa eikä hallinnollisissa tehtävissä.

Kansainvälisten maisteriohjelmien koordinaattorit ja johtajat olivat toisiinsa yhteydessä yli ohjelma- ja tiedekuntarajojen. Tällainen lateraalinen kommunikaatio oli esimerkki epämuodollisista rakenteista, joita syntyi paikkaamaan formaalin rakenteen puutteita. Formaalit rakenteet eivät tuottaneet tarvittavaa tietoa, joten ohjelmien henkilöstö turvautui konsultoimaan vertaisiaan eri ohjelmissa. Tilanne antoi tilaa myös yksittäisille tutkijoille ja opettajille ottaa organistorista valtaa ohi virallisen hallintorakenteen. Tässä piilo-organisaatiossa järjestettiin tapaamisia ja kokouksia, joissa käytiin läpi ohjelmia koskevia asioita. Tämän ryhmän kokoontumiset olivat harvassa ja sillä ei ollut mitään formaalia päätäntävaltaa. Tämän epämuodollisen rakenteen satunnainen luonne johti siihen, että yrityksistä huolimatta siitä ei muodostunut vakiintunutta toimintatapaa saati rakennetta.

Onko korkeakoulujen kansainvälistyminen liian lyhytjänteistä?

Tutkimuksessa nousi myös esille perustavanlaatuinen kysymys siitä mitä yliopisto haluaa saavuttaa näillä kansainvälisillä maisteriohjelmilla eli mikä oikeuttaa niiden olemassaolon. Ohjelmien toiminnassa puuttui systemaattisuus ja toiminta oli usein reagoimista kiireellisiin asioihin. Osuva kuvaus toiminnalle oli usean haastateltavan käyttämä kuvaus: ”tulipaloja tässä sammutetaan”. Tällä he viittasivat toiminnan lyhytkatseisuuteen ja keskimäärin ohjelmien kehittäminen jäi päivittäisen toiminnan jalkoihin. Ohjelmien perusasioihin liittyvä huono valmistautuminen ja suunnittelu johtivat siihen, että näihin asioihin kiinnitettiin huomiota vasta kun asioiden hoitaminen oli täysin välttämätöntä tai jo myöhästynyt.

Tutkimukseni osoitti että korkeakoulutuksen kansainvälistyminen vaatii sitoutuneiden yksilöiden, etenkin opetus- ja tutkimushenkilöstön, panostusta. Tällaisten ns. championeiden tunnistaminen ja tukeminen olisi erityisen tärkeää strategian ja arkkitehtuurin edistämiseen sekä kehittämiseen. Organisaation arkkitehtuurin tulee tukea näiden henkilöiden työtä ja tarjota kannusteet edistää kansainvälistymistä. Nykytilanteessa tämä on haastavaa, miltei mahdotonta, koska opetus- ja tutkimushenkilöstöön kohdistuvat paineet korkeatasoisiin julkaisuihin ja ulkoisen rahoituksen saamiseen. Näihin panostaminen on hyödyllistä myös yksilön omalle urakehitykselle, kansainvälisten koulutusohjelmien kehittäminen ei ole.

Kansainvälistyminen vaatii panostusta korkeakoululta ja tähän prosessiin on otettava mukaan henkilöstöä niin opetus- ja tutkimushenkilöstöstä kuin hallinnosta. Strategian ja arkkitehtuurin uusiutumiset ovat mahdollisia, jos operatiivisella tasolla olevien ihmisten mielipiteet ja panostukset otetaan huomioon. Johdonmukaisella johtamisella on mahdollista välttää tulipalot kokonaan.

LÄHTEET
Dewey, P., & Duff, S. 2009. Reason before passion: Faculty views on internationalization in higher education. Higher Education 58 (4), 491–504.
Mantere, S. 2005. Strategic practices as enablers and disablers of championing activity. Strategic Organization 3 (2), 157–184
Nadler, D. A., & Tushman, M. L. 1997. Competing by design – The power of organizational architecture. New York: Oxford University Press.

ARTIKKELI PERUSTUU:
Sarpo, Ville. Väitöskirjatutkimus “Architecture of dissonance – A study on the strategic management process of higher education internationalization”. Tutkimus on artikkelin julkaisuhetkellä esitarkastettavana. Arvioitu väitös on loppuvuonna 2018.


Ville Sarpo

Tohtorikoulutettava, Strategia ja yrittäjyys
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
ville.sarpo@jyu.fi

Ville Sarpo on valmistunut Jyväskylän yliopistosta humanististen tieteiden kauppatieteiden maisteriksi 2011. Vuosina 2011-2017 Sarpo työskenteli Jyväskylän yliopistossa tohtorikoulutettavana, suunnittelijana, ja kansainvälisten asioiden suunnittelijana. Tällä hetkellä Sarpo työskentelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kansainvälisten asioiden koordinaattorina.