“En suosittele yliopistouraa kenellekään lahjakkaalle, analyyttiselle tai älykkäälle ihmiselle. Yliopisto sopii työpaikaksi lähinnä pyrkyreille.” (Tutkija, humanistiset tieteet)

Korkeakoulutus ja yliopistot ovat olleet lukuisten reformien kohteena erityisesti uusien suoritusmittausjärjestelmien käyttöönoton myötä. Yliopistojen rooli on muuttunut merkittävästi: tiedosta ja sen tuotannosta on tullut kansallisen kilpailukyvyn tärkein ajuri tieteen tason noustessa keskeiseen asemaan kansallisissa innovaatiopolitiikoissa. Tutkimukset osoittavat, että erilaiset reformit, erityisesti liittyen tuloksellisuustavoitteisiin, on koettu akateemista työtä tekevien henkilöiden taholta usein häiritseviksi.

Suoritusmittaus (performance measurement) johtaa jo Frederik Taylorin ja Henry Fordin oppeihin. Johdon laskentatoimen kirjallisuudessa suoritusmittauksen määritelmiä on useita, mutta keskeistä on se, että suoritusmittauksessa yhdistetään yksilöiden ja ryhmien työsuoritus (käyttäytyminen) organisaation tehokkuuteen ja sen strategisiin päämääriin. Suoritusmittaus on siis yksilöiden ja tiimien suorituksen ja tuloksen jatkuva tunnistamisen, mittaamisen ja kehittämisen prosessi. Tällaisen kontrollijärjestelmän perimmäinen tarkoitus ei ole kontrolloida ihmisten käytöstä per se, vaan vaikuttaa ihmisiin niin, että he toimivat ja tekevät päätöksiä, jotka heidän mielestään ovat yhdenmukaisia organisaation tavoitteiden kanssa. Julkisella sektorilla, kuten suomalaisissa yliopistoissa, suoritusmittaus merkitsee ”tuotteiden” määrittelemistä sekä tulosten ja tehokkuuden mittaamiseen tähtäävien tulosindikaattorien määrittelyä. Yliopistojen, kuten muidenkin julkisen sektorin organisaatioiden suoritteiden, tehokkuuden ja tulosten mittaaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.

Suoritusmittareiden käyttöönotto yliopistoissa on tulkittu osaksi laajempaa muutosta, jossa yliopistoista tulee yhä markkinaorientoituneempia. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen ulkoiset sidosryhmät ja poliittiset päättäjät näkevät yliopistojen olevan palveluntarjoajia, jotka kilpailevat keskenään esimerkiksi opiskelijoista ja osaavimmasta henkilökunnasta. Urasuunnittelu on rantautunut yliopistoihin, ja ulkoista tilivelvollisuutta harjoitetaan sofistikoituneiden indikaattorien ja mittareiden avulla. Yliopistoilla on tulospaine: niiden täytyy tuottaa mitattavissa olevia tuloksia, ja ministeriön ohjaus ei juuri anna pelivaraa sen suhteen, mitä tavoitella. Nimittäin, jos häviää kisassa, on seurauksensa rahoituksen niukkeneminen.

Laajalla kyselyaineistolla (966 vastaajaa eri yliopistoista) olemme tarkastelleet sitä, miten yliopistohenkilökunta kokee suoritusmittauksen vaikuttavan akateemiseen työhön ja akateemisen uran houkuttelevuuteen. Tutkimuksessamme yksittäisiin henkilöihin ja tiedekuntiin liitetyt arviointi- ja palkitsemisjärjestelmät saivat vastaajilta tiukkaa kritiikkiä. Akateemisen maailman todettiin olevan muuttumassa suoritusmittausorientoituneeksi. Perinteiset arviointijärjestelmät, joiden keskiössä olivat työntekijöiden työn sisältö ja työn tulosten parantaminen, ovat väistymässä taka-alalle kvantitatiivisten mitta­reiden tieltä. Mittareiden myötä henkilöstö kokee, että yliopiston ideaali on muuttumassa: uudessa yliopistossa ihaillaan tehokkuutta, ja tulokset halutaan saavuttaa nopeasti, jopa eettisyyden kustannuksella:

“Mielestäni tulosohjaus vähentää akateemisen uran houkuttelevuutta. Liiallisen tulosohjaukseen tuijottamisen varjopuolena voi tulla kaikenlaisten oikopolkujen käyttö sekä pseudotulosten tuottaminen henkilökohtaisen akateemisen uran edistämiseksi. Mikä taas edelleen pahimmillaan ja äärimmilleen vietynä veisi pohjan kaikelta tieteellisen tutkimuksen luotettavuudelta. Ainakin se rapauttaa sitä pahasti.” (Tutkija, matemaattis-luonnontieteet)

Tutkimus antaa melko lohduttoman kuvan suorituksen mittaamisesta ja arvioinnista yliopistoissa. Erityisesti suoritusmittaus koetaan turhauttavaksi. Akateemisen henkilöstön stressi ja paine julkaista ovat selkeästi lisääntyneet akateemista työtä tekevän henkilökunnan keskuudessa, ja tutkimuksen tekemistä ja julkaisemista verrataan pelin pelaamiseen. Akateeminen henkilökunta kokee, että määrä on korvannut laadun tutkimuksessa ja opetuksessa:

“[Suoritusmittaus vaikuttaa akateemisen uran houkuttelevuuteen] alentavasti, ellei sitten ole status-ambitioita, eli haluaa tulla julkaisukoneeksi, koska vain sitä kautta voi saada nimityksiä parempaan tehtävään. Tietynlaisen vakioidun artikkelityypin tuottamisen voi omaksua ilman että tutkimuksen sisällöllä olisi mitään merkitystä. Innovaatioita ja puhtaasti uutta tietoa nykyinen pisteytys- ja arviointisysteemi ei voi tuottaa kauppatieteen alalla.” (Yliopistonlehtori, kauppa- ja taloustieteet)

Suoritusmittaus eroaa perinteisestä akateemisesta laadunarvioinnista, eli vertaisarvioista kahdella merkittävällä tavalla. Ensinnä, tuotoksia verrataan tavoitteiden kanssa, ja niitä käytetään vertailuun yksiköiden ja myös yksilöiden välillä. Toiseksi, tuotokset (ouput) yhdistetään panoksiin (input), jotta resurssien tehokasta käyttöä voidaan seurata. Vertaisarvio on luotu tieteen sisäiseen laadunvarmistukseen ja -tarkkailuun, mutta se onkin nyt valjastettu työkaluksi managerialistiseen suoriutumisen arviontiin. Suoritusmittaus on muuttunut kehityspainotteisesta tuomitsevaan: aiemmin suoritusmittaus yliopistoissa auttoi yksilöitä parantamaan suoriutumistaan tulevaisuudessa, nykyään se painottuu kvantitatiiviseen menneen suortumisen toteutumisen arviointiin.

Vaikka yliopistohenkilökunta on tottunut suoritusmittaukseen ja -arviointiin, tapa, jolla sitä suomalaisissa yliopistoissa toteutetaan, tuntuu olevan selkeästi ristiriidassa akateemisen maailman ihanteiden kanssa. Akateeminen eetos on muuttumassa. Lukuisat tutkimuksen vastaajat ottivat kantaa siihen, että uusi akateeminen eetos suosii opportunistia, urasuuntautuneita ihmisiä, jotka välttelevät sellaisia työtehtäviä, joita mittarit ja indikaattorit eivät mittaa, kuten opetusta, opetuksen kehittämistä ja hallinnollisia tehtäviä. Nämä henkilöt nähtiin vastakohtana toisiin henkilöihin (joihin vastaajat itse usein samaistuivat), jotka edelleen kunnioittavat perinteisempää kollegiaalista akateemista eetosta. Kollegiaalisen eetoksen nähtiin kuitenkin häipyvän taka-alalle opportunistien ja uraohjusten tieltä – näin ainakin ajattelevat ne henkilöt, jotka tunnustavat itse vaalivansa kollegiaalista yliopistoeetosta.

Laskentatoimi on keskeisessä roolissa suoritusmittauksessa. Kun jotakin organisaation toiminnan osa-aluetta aletaan seurata erilaisin suoritusmittarein, voi mittausjärjestelmästä tulla itseään toetuttava ennuste. Laskentatoimen avulla luodut mittarit ja palautejärjestelmät eivät ainoastaan kommunikoi jotakin jo olemassa olevaa todellisuutta – tai toimi vain organisatorisena välttämättömyytenä – vaan laskentatoimella on myös todellisuutta rakentava luonne. Suoritusmittarien kautta organisaatiot määrittelevät työntekijöilleen, mitä asioita käsitellään laskelmissa ja raporteissa ja mitä taas ei, ja tulevat samalla näin määritelleeksi myös sen, mikä on organisaatioissa tärkeää ja mikä ei. Akateeminen henkilöstö oppinee nopeasti pelin säännöt, ja vanha totuus ”you get what you measure” pitääkin paikkansa. Tuloksia korostava yliopistojen suoritusmittausjärjestelmä alkaa siis todennäköisesti tuottaa tuloksia korostavaa akateemista eetosta vaalivia akateemisia työntekijöitä.

Lähde: Kallio, Kirsi-Mari, Kallio, Tomi J., Tienari, Janne & Hyvönen, Timo (2016) Ethos at Stake: Performance Management and Academic Work in Universities. Human Relations, Vol. 69 (3), 685–709.


Kirsi-Mari Kallio

Associate Professor, Accounting and Finance
University of Turku
kirsi-mari.kallio@utu.fi

Kirsi-Mari Kallio toimii laskentatoimen ja rahoituksen apulaisprofessorina Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä. Hänen tutkimuksellinen mielenkiintonsa kohdistuu johdon laskentatoimeen, ja erityisesti suoritusmittaukseen julkisen sektorin organisaatioissa. Hän julkaisee aktiivisesti poikkitieteellisiä tutkimuspapereitaan sekä kansainvälisissä että kotimaisissa aikakauslehdissä, ja on julkaissut mm. sellaisissa journaaleissa kuin Human Relations, Public Money & Management, Studies in Higher Education, Hallinnon tutkimus ja Liiketaloudellinen aikakauskirja.